MUUTTOMYYNTI

MUUTTOMYYNTI

Muuttomyynti

Kaikella on aikansa ja nyt Kaasuvalolle on tullut aika muuttaa ja muuntautua. Vuodesta 1989 Kaasuvalon toimisto sekä varasto ovat sijainneet Vantaan Porttikaaressa, alueelle jossa vielä tuolloin ei ollut montaakaan toimijaa. Vuosien mittaan alue on kasvanut vetovoimaiseksi kauppa paikaksi ja siinä mukana olemme siirtäneet oman myymälä toimintamme pois Helsingin kivijaloista kokonaan Porttipuistoon.

2020 – luvulla erikoisliikkeen asema ja kaupan luonne on kuitenkin muuttunut voimakkaasti ja päädyimme myymään kiinteistömme Vantaalla.

Yrityksen toiminta jatkuu, mutta tulevaisuuden toimintamallia tulemme hakemaan  varastomyynnin, projektimyynnin, pop-up myymälöiden ja verkkokaupan yhdistelmästä. Lopullinen muoto jää vielä nähtäväksi ja seuraavan toimitilan osoite ei ole vielä tiedossa.

Nyt on kuitenkin aika kiittää kaikkia asiakkaitamme sekä yhteistyö kumppaneita näistä vuosista Vantaan Porttipuistossa ja toivottaa asiakkaaksemme myös jatkossa. Ennen tätä, toivotamme tiimimme kanssa  kaikki tervetulleeksi muuttomyyntiimme, jossa tarjolla suuri määrä hyviä tuotteita ennen näkemättömään hintaan!

Nyt on alennuksessa kaikki varasto tuotteet! Alennukset 20%  –  jopa yli 80 %, sekä paljon tuotteita tasarahalla 2€,  5€,  10€, 20€  ja 50€.

Alennukset eivät koske tilaustuotteita. Tarjolla runsaasti varasto – malli sekä demokappaleita. Tarjolla myös paljon tarpeettomia toimisto sekä varasto kalusteita yms…

Tervetuloa ostoksille paikanpäälle tekemään löytöjä!

KAIKKIA TUOTTEITA RAJOITETUSTI JA KAIKKI TARJOUKSET VOIMASSA VAIN NIIN KAUAN KUIN TUOTTEITA RIITTÄÄ. 

TARJOUKSEN HINNAT EIVÄT KOSKE AIEMMIN TEHTYJÄ TILAUKSIA

Tuotteet 13-24 / 259

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen
  1. Napoleon kannen nostin Ale
    Napoleon kannen nostin
    Tarjoushinta 2,00 € Norm. 12,90 €
  2. Napoleon savustuslastu, Viski 700 g Ale
  3. Napoleon savustuslastu, Kirsikka 700 g Ale
  4. Napoleon savustuslastu, Pyökki 700 g Ale
  5. Napoleon savustuslastu, Luumu 700 g Ale
  6. Napoleon savustuslastu, omena 700 g Ale
  7. Napoleon paistolasta joustava Ale
    Napoleon paistolasta joustava
    Tarjoushinta 2,00 € Norm. 16,00 €
  8. Napoleon harjaton puhdistusharja
    Tarjoushinta 2,00 € Norm. 19,00 €
  9. Campingaz maissihalsteri
    Tarjoushinta 2,00 € Norm. 10,00 €
  10. Napoleon silikonisivellin
    Tarjoushinta 2,00 € Norm. 19,90 €

Tuotteet 13-24 / 259

per sivu
Aseta laskevaan järjestykseen